Meillä kaikilla on haaveita. Niistä toden tekeminen onkin sitten asia erikseen. Olen aina ollut kiinnostunut koruista. En osaa tarkalleen sanoa miksi. Jo nuoresta asti olen rakastanut korvakoruja. Mihinkään ei lähdetä ilman jotain roikkuvaa korvissa. Muistan monet kerrat olleeni jo myöhässä, mutta olen silti jäänyt valitsemaan itselleni sopivia korvakoruja.

Jostain syystä, olen jo parikymmenvuotiaasta lähtien tiennyt haluavani kultasepäksi. Kiinnostus alaa kohtaan varmasti johtuu osin juuristani; olen suomalais-iranilainen. Iranin sadat kultabasaarit ja upea kultakorujen loisto, ovat minulle tuttua lapsuudestani. Korukulttuuri Iranissa on hyvin erilainen kuin Suomessa.  Isommissa juhlissa annetaan usein lahjaksi kultakoruja. Vaikka moni nainen on hunnun peittämänä, on korvissa, kaulalla, ranteissa ja sormissa mitä kauneimpia kultakoruja.

Oma polkuni on kuitenkin alkanut aktaeemisemmin. Minun tarinani ei ala siitä, että olisi aina ollut lahjakas käsistäni ja tehnyt paljon taidetta vapaa-ajallani. Olen ennenminkin ollut orientoitunut mateemaattisluonnontieteellisesti, ja se polku on johdattanut minut aivan toisenlaiseen ammattiin. Kuitenkin aina taka-alalla on ollut se tunne, että haluan tehdä jotain luovaa. Tai tarkemmin sanottuna

minun täytyy tehdä jotain luovaa!

Kaikenlaista on tullut yritettyä ja kokeiltua, mutta aina on jotenkin ollut se olo, että haluan tehdä nimenomaan koruja…

Elämä menee usein monella tavalla, ei tosin yleensä niinkuin on ajatellut. Olin jo jossain vaiheessa ehkä luovuttanutkin unelmani suhteen. Ehkä ajattelin, että kaikkia haaveita ei olekkaan tarkoitettu toteutumaan.

Joskus kuitenkin elämässä tulee se

oikea hetki

ja silloin siihen on vain tartuttava.